Kysymyksiä ilman vastauksia. Niitä on luvassa tässä blogissa ja hyvästä syystä.
Nämä kysymykset ovat luottopelaajiani.
Ne ovat sellaisia, joita olen käyttänyt esimerkiksi keskustellessani johdon kanssa työnantajakuvan kehittämisestä, tutkiessani työntekijäkokemusta ja työnantajakuvaa, haastatellessani työntekijöitä heidän kokemuksistaan, luovassa ideoinnissa, työnantajalupauksen muotoilussa ja erilaisissa työpajoissa.
Jos et tiedä yhtään, mistä lähteä liikkeelle työnantajabrändin rakentamisessa, niin aloita näistä kysymyksistä. Lupaan, että saat vähintään yhden oivalluksen, joka auttaa taas askeleen eteenpäin.
Osa kysymyksistä on coachingkysymyksiä, jotka tuulettavat ajattelua, tuovat ratkaisukeskeisyyttä työnantajakuvan kehittämiseen ja ohjaavat tavoitteelliseen toimintaan.
Osa kysymyksistä kannustaa kääntymään tutkitun tiedon puoleen.
Siispä ole hyvä, nämä kysymykset ovat nyt käytössäsi. Esitä niitä itsellesi, tiimillesi, johdolle, työntekijöille, työnhakijoille, sidosryhmille, kumppaneille ja katso, mitä tapahtuu.
Vala työnantajabrändille kestävä peruskivi
Ensin on aika penkoa strategiaa, ihmisten kokemuksia ja ympäröivää maailmaa, jotta työnantajabrändi rakennetaan kestävälle pohjalle. Nyt tarvitaan mutun sijaan strategiapapereita ja dataa.
- Millainen työpaikka meidän pitää olla, jotta pääsemme liiketoiminnan tavoitteisiin?
- Millainen työpaikka olemme nyt ihmistemme mielestä?
- Miten varmistamme, että olemme sellainen työpaikka kuin haluamme olla?
- Millainen on työnantajakuvamme talon sisällä ja ulkopuolella?
- Mitkä ovat työntekijöidemme mukaan vahvuuksiamme ja kehityskohteita?
- Miten vaikutamme positiivisesti työntekijöidemme elämään?
- Miksi meillä halutaan olla töissä, ja miksi meiltä lähdetään?
- Mikä tekee meistä ainutlaatuisen tai erityisen työpaikkana?
- Miten erotumme kilpailijoistamme työpaikkana?
- Millaisia osaajia tarvitsemme, jotta pääsemme tavoitteisiin?
- Keitä nämä osaajat ovat ja mikä heille on tärkeää?
- Tuntevatko he meidät, ja mitä he ajattelevat meistä työpaikkana?
- Mitä juuri me voimme tarjota näille osaajille?
- Mitä meille olennaista työelämässä nyt tapahtuu? Miten otamme sen huomioon?
Nämä kaikki kysymykset ovat mainioita vaikkapa työpajassa, jossa iskette kädet saveen työnantajabrändin kehittämisessä tai työnantajalupauksen muotoilussa.
Tuuleta ihmisten ajattelua ja auta painamaan kaasua
Jos edellisillä kysymyksillä valettiin peruskiveä, niin nyt kaasutetaan eteenpäin. On esimerkiksi tärkeää ymmärtää, miten sitoutuneita ihmiset ovat työnantajabrändin kehittämiseen tai mihin kannattaa keskittyä. Yhtä tärkeää on tunnistaa organisaation vahvuuksia ja onnistumisia sekä päättää yhdessä seuraavat askeleet.
- Mikä on tavoitteemme?
- Miten sitoutuneita olemme (asteikolla 1–10)?
- Mikä on parasta, mitä voisi tapahtua?
- Missä haluamme olla viiden vuoden päästä?
- Miten saamme halutun muutoksen aikaiseksi?
- Mitkä ovat vahvuuksiamme?
- Missä olemme jo onnistuneet?
- Mikä on toiminut aikaisemmin?
- Mitä voisimme tehdä lisää?
- Kuka meitä voisi auttaa?
- Mihin meidän kannattaa nyt keskittyä?
- Mihin pystymme vaikuttamaan? Mihin emme?
- Mikä meitä estää?
- Mikä auttaa meitä pääsemään eteenpäin?
- Mitä teemme seuraavaksi?
Oma suosikkikysymykseni on tämä: Mitä voimme tehdä joka tapauksessa?
Tämä kysymys toimii esimerkiksi silloin, kun tuntuu, että aika, raha, osaaminen, tuki tai joku muu voimavara on kortilla. Kysymyksen voima on siinä, että se on erittäin ratkaisukeskeinen ja kannustaa toimimaan ainakin sen seuraavan askeleen verran.
Minkä kysymyksen lisäisit vielä työnantajabrändääjän työkalupakkiin?
Jos kiinnostuit, lue lisää tiimivalmennuspalveluistani täältä.